Ollaan puhuttu aktiivisuudesta tottelevaisuuslajeissa, mutta miten tämä sama konsepti taipuu noseen? Itseasiassa erittäin hyvin, se vaan näyttää hyvin erilaiselta, koska käytös suuntautuu poispäin ohjaajasta.
Sellainen aktiivisuus nosessa mitä me halutaan kulminoituu koiran haluun selvittää kätkö ja työstää läpi sille tarjottu alue. Tätä kautta kurvataan takaisin sellaiseen tuttuun termiin kuin motivaatio: koiran halu saada tehtävä maaliin ja tienata sen kautta palkkaa. Mutta tässäkin pelikentässä nähdään erilaisia tasoja aktiivisuudesta, ja asiaa on usein hedelmällistä pysähtyä pohtimaan.
Yksi itselle tärkeä kriteeri koiran työskentelyn arvioinnissa valmentajana on koiran etsintäsyklin pituus. Etsintäsyklillä tarkoitan etsinnän pituutta ensimmäisestä etsimisvihjeestä siihen hetkeen, kun koira itsenäisesti lakkaa etsimästä. Jokaisella koiralla se raja tulee vastaan jossain vaiheessa, ja tähän voi vaikuttaa paljon niin olosuhteet, koiran väsymystaso tai etsintäalue (esimerkiksi hyvin pieni tila jonka koira on jo todennut kätköistä tyhjäksi vs. iso tila jossa on vielä löydettävää).
Puutteellinen etsintäsyklin kesto voi näyttäytyä sellaisena, että koiraa joudutaan niin sanotusti työntämään liinalla alueella. Koira saattaa pysähtyä, tarkkailla ohjaajaa ja ohjaaja voi usein joutua uudelleen pyytämään koiraa etsimään. Mikäli näitä tilanteita tapahtuu usein etsinnän aikana, voi hälytyskellojen olla hyvä jo hieman piristä päässä.
Nosessa ei kokeissakaan ole ongelmaa siinä, etteikö koiraa voisi käskyttää uudelleen etsimään. Mitään virhepisteitä ei tule edes sadannesta uudesta etsimiskäskystä. Mutta silti tämä uudelleenkäskytys voi vaikuttaa paljonkin meidän lopputulokseen kokeessa. Nosessa pelataan hyvin hienovaraista pelikenttää, joka on armoton siinä todellisuudessa, että yksikin jätetty kätkö kaataa luokkavaihtoon oikeuttavan tuloksen. Osa kätköistä näyttäytyy alueella pistemäisinä, tarkkuutta vaativina haasteina, jotka vaativat koiralta keskittymistä alueeseen.
Usein ohjaajan mielessä etsinnästä menetetty aika etsintäsyklin katketessa ennen aikojaan on vain se hetki, kun koira lakkaa etsimästä ja se käskytetään uudelleen etsimään. Todellisuudessa se aikasakko on meille isompi: koirilla kestää pääsääntöisesti useampia sekunteja, ennen kuin ne ovat uudelleen täysin uppoutuneita etsintään. Se katkennut flow maksaa meille huomattavan paljon enemmän aikaa, ja laji jossa pelataan kelloa vastaan ei aina anna sitä anteeksi. On hyvin tyypillistä että koira, joka on vielä vasta orientoitumassa takaisin etsintään katkon jälkeen, ei saa napattua kiinni niistä haastavammista kohdennettavista kätköistä.
Yksi tärkeä huomioitava asia nosessa on se, että koirakohtaiset erot vaikuttavat hyvin paljon siihen, miten laji tulee koirille rakentaa. Meiltä löytyy paljon koiria, joille on hyvin luonnollista ja vaivatonta pitää yllä keskittynyttä etsintää pitkiä aikoja. Ei ole mikään sattuma, miksi isoa osaa arvokisapodiumeista on koristanut labradorinnoutajan tai muun metsästyskäytössä olleen rodun takalisto – näille koirille on usein luonnollisempaa tehdä pitkäkestoista, keskeytyksetöntä, keskittynyttä etsintää. Ei se näillekään tule ilmaiseksi! Mutta se on asia, joka meidän tulee ottaa huomioon koiraa kouluttaessa: että meillä on iso osa koiria, joiden kanssa me mennään suohon ja lujaa jos me luotetaan vain koiran luontaiseen taipumukseen etsiä tai työskennellä itsenäisesti. Esimerkiksi omat malit ovat tarvinneet jo selkeästi isomman tuen etsintäsyklin rakentamisesta tiimikavereiden labbiksiin verrattuna, vaikka tämäkin rotu on historiassaan väläytellyt nenäänsä jos jonkunlaisessa tehtävässä menestyksekkäästi.
Itse näen sen eron sellaisena että siinä missä noutaja tietyllä tavalla etsii itselleen vaikkakin yhteistyössä ohjaajan kanssa, on paimenkoiran etsiminen aina enemmän sellaista ”äiti kato mä etsin!” – työskentelyä. Mitä enemmän mennään rotuihin, joiden vahvuudet ovat silmänkäytön ja ohjaajan kanssa yhteistyön puolella, sitä isommaksi se vaikutus kasvaa koiran etsinnän rakentamisen pohjissa: meidän täytyy pystyä tarjoamaan sellaista koulutusprosessia, joka tukee jokaista koiratyyppiä kohti niiden omaa parasta etsimispotentiaalia.
Hyvän etsinnän aktiivisuuden rakentaminen (etenkin koirille, joille se ei tule niin luonnollisesti) on prosessi jossa ohjaajan tärkein rooli on tarjota sopivia kasvavia haasteita. Tämä ei ole aina helppoa lajissa, jossa muuttujia on paljon ja moni asia vaikuttaa siihen, onko alue tai kätkö koiralle helppo selvittää. Mutta tärkeää olisi yrittää! Koska kaikista varmin tapa romuttaa kokemattoman koiran etsinnän aktiivisuus on heittää sen eteen liian haastava alue, odottaa että koiran etsintäsykli tulee päätökseen hedelmättömänä ja sen jälkeen mennä ohjaajana auttamaan jo passivoitunutta koiraa. Tähän jos yhdistetään vielä epävarma ilmaisukäytös tai vähän toimimaton palkkaus niin soppa on valmis – koira on matkalla kohti katkonaista, herkästi haasteesta passivoituvaa etsintätyöskentelyä.
Sitten taas toisessa rinnakkaistodellisuudessa meillä voi olla koira samoilla lähtökohdilla ja luontaisilla ominaisuuksilla, jonka kanssa edetään maltilla rakentaen etsintään aktiivisuutta esimerkiksi primäärin kautta eli etsittämällä ruokaa tai lelua. Kohdehajun etsintään mennään vasta sitten kun ilmaisu on selkeä ja itsevarma, ja alueita pyritään säätämään koiran tasolle sopiviksi kerrasta toiseen. Palkkaukseen on tietoisesti panostettu alusta pitäen, jolloin kun vääjäämätön passivoituminen alueella tapahtuu, on ohjaajalla varaa jäädä odottamaan koiran omaa päätöstä aktivoitua uudelleen. Mikäli koiran etsintäsykli katkeaa ja koira itse ilman tukea aktivoituu uudelleen, ollaan rakentamassa pidempää ja vahvempaa sykliä: mikäli koiran etsintäsykli katkeaa ja ohjaaja käynnistää passiivisen koiran uudelleen, ollaan rakentamassa lyhyempää ja hauraampaa sykliä. Ongelma ei ole se katkaisu ja passivoituminen: se on vain vedenjakajahetki meidän treeneissä joka näyttää, mihin suuntaan ollaan menossa. Ja aktiivisen nosekoiran rakentaminen vaatii joskus ohjaajalta malttia jäädä takapenkille silloin kun koiralla on vaikeaa, koska se on ainoa tapa opettaa koiralle että se onnistuu kun se jatkaa yrittämistä silloinkin kun tuntuu vaikealta.
